Olen aina ajatellut että minulla on huono itsetunto. Ja se varmasti pitää paikkansa koska olen itse sitä mieltä ja ne ajatukset ja tunteet jotka kumpuaa sisältäni tietyssä määrin määrittelevät ja ohjailevat minua, ainakin tähän asti. Oma mielipiteeni itsestäni on joka tapauksessa ollut lähes aina jollain lailla negatiivisissävytteinen. Syitä siihen en tiedä, mutta voisin kuvitella lapsuudesta opittujen mallien olevan aika suuressa osassa ja tietynlaisen häiriintyneen perheen kanssa asuminen ja eläminen on varmasti vääristänyt omakuvaani ja arvoani.
Jossain vaiheessa se negatiivisuus alkoi ulottua myös ulkonäkööni ja siihen etten missään nimessä ollut tyytyväinen siihen. Siitä ajatuksesta tuli osa minua ja ajattelin että se on täysin normaalia ja vain kauniit ihmiset pitävät itsestään ja ovat onnellisia. Ja ne kauniit ihmiset olivat tietenkin niitä lehtien malleja ja television sarjoissa seikkailevat nuoret ihmiset. Minulle tuli tavaksi vertailla itseäni näihin tällättyihin, anorektisiin, photoshopattuihin ihmisiin ja aloin kadehtia ja jopa ihailla heitä.
Sopivasti satuin työskentelemään kosmetologina ja minulle oli saatavilla kaikki mahdolliset ihmehoidot, voiteet, kynnet, ripset, hiustenpidennykset, you name it. Kaikkea kokeilin. Olin koukussa vaatteisiin, voiteisiin, hoitoihin, kampaajaani, ja kaiken sen lisäksi hain epätoivoisesti hyväksyntää miessuhteissani ja alkoholin avulla onnistuin hauskuuttamaan itseäni ja muita ja unohtamaan sen pahan olon joka velloi sisälläni. Pakenin myös kirjoihin, elokuviin, ihmissuhdedraamoihin, ruokaan, alkoholiin, kaikkeen mahdolliseen.
Eräänä päivänä katsoin itseäni peilistä vain todetakseni että olen lihava ja ruma, ja että asialle on pakko tehdä jotain. Aloin miettiä ruokailutottumuksiani. Isältäni olin kuullut atkins-dieetistä joten aloitin sillä. Parissa viikossa sain kaksi kiloa pois, säikähdin ja lopetin. Meni varmaan puoli vuotta ennen kuin kokeilin uudelleen, tällä kertaa olin ottanut asioista selvää, lukenut paljon ja uudella tiedolla aloitin uudestaan. Tulin myös luomutietoiseksi, mutta paino ei pudonnut ja tajusin että on alettava liikkumaan. Kävin vähän lenkillä ja koitin tehdä kotona jotain lihasharjoituksia. Tuloksia ei kuitenkaan tullut heti ja aika pian intoni lopahti. Ruoka maistui kyllä ja uppouduin taas ihanaan syömiseen, herkuttelin oikein olan takaa. Olin alkanut syömään myös älyttömästi ravintolisiä siinä toivossa että ne poistaisi masennukseni ja tekisi minusta laihan ja treenatun näköisen.
Kun sain tietoa lisää aloin lisäämään ruokavaliooni myös superfoodeja siinä toivossa että mielihalut häviäisivät ja oloni tulisi paremmaksi. Vähän ne auttoivatkin, mutta edelleen oloni oli epävarma ja sisältä erittäin huono ja onneton. Ja ruoka maistui edelleen, ja nyt syömiseen liityi myös huono omatunto. Teki mieli syödä paljon ja nopeasti, turruttaa itsensä ruoalla.
Sain itsestäni sen verran intoa irti että kokeilin erilaisia paastoja, puhdistuskuureja, elävää ravintoa, vihermehua, raakaruokaa jne mutten koskaan löytänyt sellaista ruokavaliota jota olisin jaksanut kokeilla pitempään koska yleensä aina retkahdin syömään kaikenlaisia herkkuja joista sitten taas tuli se huono omatunto ja fiilis. Tätä oravanpyörää pyöritin yli vuoden ja koko ajan kuitenkin hain lisää tietoa ja yritin löytää ratkaisua. Tunsin oloni entistä sulkeutuneemmaksi ja eristäytyneemmäksi kun lueskelin kaikki illat itsensä kehittämisoppaita ja artikkeleita ravinnosta. Mitään maata mullistavaa en kuitenkaan löytänyt. Urheilun ansiosta olin alkanut saamaan tuloksia ja näkyviä muutoksia kropassani. Mietin että jospa ruoka mitä syön on ok kun vartalo muuttuu tällä liikunnalla.
Sitten törmäsin fruitanismiin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ensimmäisä kertaa elämässäni olen sitoutunut johonkin ruokavalioon ja onnistunut toteuttamaan sitä kuukausia muutamia lipsahduksia lukuun ottamatta. Enää ei ruokaan liity syyllisyyden tunteita tai huonoa omaatuntoa. Mielihalut on myös poissa. Saan syödä niin paljon kun mieli tekee. Ja vartalo on lähtenyt muokkautumaan ihan eri tahdilla, liikunta tuntuu mahtavalta ja sitä tekee mieli sen sijaan että se olisi jotain pakkoa. Hiihtäminen on ihanaa!!!! Juoksuun en ole niin vielä päässyt sisään, mutta ehkä keväällä kun sitä alkaa harrastamaan se tuntuu enemmän omalta. Puolimaratonille ollaan ilmottauduttu joka tapauksessa, sinne mennään oli juoksukunto mikä tahansa <3
