torstai 28. huhtikuuta 2011

Mietiskelyä, toinen aamu

Vaatteet päälle, pakurikattila tulelle, aamudrinkki naamaan (lähdevesi, brahmi, ormus supergreen, madre labs, msm ja sitruunamehu) ja menoks! Kello oli puol seittemän ku pääsin lähtemään, eilisestä viisastuneena päätin mennä vähän aikasemmin kivelle mietiskelemään ja päätinki lasketella alas soramontulle, se tuntu hauskalta paikalta tänä aamuna. Tänään siis toinen aamu mietiskelyä metsässä lintujen lauleskellessa


Menee melkein hermo ton youtuben kanssa mut sain ku sainki ton videon julkastua! Ihana toinen aamu takana ja vielä 19 jäljellä mun haasteesta, tai sitten niin halutessani koko loppuelämä mietiskelyä ja rauhottumista metsässä <3

Vois alkaa kuvaamaan vaakatasossa noita videoita, kivempi sitten muittenki halukkaitten kattella. Mukavaa päivää kaikille! Meen töihin, uudistettuihin Villimimmin tiloihin, tarjoilen tänään kahvia halukkaille, tervetuloa!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Metsässä meditointia



 Kuvasin ton videon alunperin väärin päin mut youtube näköjään käänsi sen automaattisesti oikeinpäin, how sweet is that! Vois ehkä hieman perehtyä tohon iphonen toimintaperiaatteisiin syvällisemmin?? No joka tapauksessa insipiroiduin tänä aamuna lähtemään metsään ku kattelin eilen Leija Turusen videoita youtubesta ja päätin siellä metsässä isteskellessani haastaa itseni 21 päivän ajaksi menemään joka aamu metsään istumaan ja mietiskelemään. Ihanan kirpsakka aamu, kyllä heräs! Jotenki kyllästyny aamusin painelemaan torkkua ja heräämään siihen ajatukseen että vielä jos pari minsaa sais pötkötellä... Nyt tuli uus aamurutiini. Istuskelin siis siinä kivellä paljain jaloin maadottuneena lotus-asennossa silmät kiinni syvähengitellen. Ihan huippua kun siitä ihan vierestä käveli joku mikä lie koiranulkoiluttaja, enkä mä ollu millänsäkkää. Pidin vaan silmät kiinni tiedostaen että joku kulkee tosta ohi nyt, ja koitin pitää pokan. Miten hauska näky varmasti olin! Pakko myöntää että nauru tuli, mut  lähinnä sen takia et olin niin tyytyväinen että tein sen silti vaikka siellä oli muitakin. Tästä ehkä viisastuneena aion mennä siihen samalle kivelle mietiskelemään vastasuudessakin mut huomattavasti aikasemmin aamulla. Ah ihana uudistunut olo ja ihan erilailla odottaa taas huomisaamua kun tietää että on tollanen haaste! Kohta saan mun macbook airin että voin tehdä blogauksetki suoraan metän keskeltä ;) siijuu huomenna <3

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Ihanaa Pakurikääpää ja ei niin ihanaa detox-jalkakylpyä



Kuva ei tee oikeutta, toi on oikeasti huuuuge!!!
Pääsiäinen menny aikalailla rentoutuessa ja ihanasta aringonpaisteesta nauttien. Ihan perus ulkoilulenkillä ja lähteellä käydessä löyty ettimättä monta monta pakuria koivujen kyljissä ja näin elämäni suurimman pakurin livenä, ja meinasin saada sydärin, olin niin fiiliksissä ja hihittelin vaan itekseni loppumatkan, olin niin fiiliksissä!! Myöhemmin käytiin vielä kattomassa löydöstä uudelleen ja suunniteltiin miten sen körilään saisi parhaiten talteen. Sen asian suhteen ollaan vielä suunnitteluasteella :) Ja lohkottiin vähän pienempi pakuri lähteen läheltä talteen. Tähän hommaan ku pääsee vauhtiin ei niitä pakureita todellakaan tarvii ettiä, niitä vaan ilmaantuu ku sieniä sateella :D Ihan eri tavalla kattelee ympärilleen ku tiedostaa tollasen uuden ystävän olemassaolon.

Tänä aamuna oltiin uuden ystäväni kanssa puhdistautumassa luontaishoitola Viridiksessä detox-jalkakylvyssä. Tarkoitus oli siis saada kropasta kuona-aineita ja myrkkyjä pois jalkapohjien kautta tollasella laitteella, jolla tehtiin suljettu virtapiiri lylvystä laitteeseen (käsiin kiinnitettiin myös laitteeseen menevä johto joka aluksi tuntu iholla sellasena jännänä pistelynä) eli jotenki sillä periaatteella elimistö lähti kylvyn aikanapuhdistumaan. Mua ei sinänsä kiinnosta miten se toimii, lähinnä vaan se että se toimii.Kattokaa vaikka kuvista, ihan älöttävää.   


Aluksi puhtaaseen liotusveteen laitettiin suolaa veden alkalisoimiseksi

Pikkuhiljaa veden väri alkaa muuttua...


Oranssi väri viittaa nivelten puhdistumiseen, vaahto lymfakierron ja harmaat laatat viittaavaat hiivan poistumiseen. Yäk..

Jä tässä herkullinen lopputuote. Seasta löytyi myös mustia pilkkuja, jotka ovat raskasmetalleja.


Ja tässä vielä vertailun vuoksi minun ja ystäväni lopputuotteet. Lopettelevan tupakoitsijan vesi on tervasta ja nikotiinista tummunut
Hintaa hoidolla oli 35€ ja suositellaan otettavaksi sarjana. Mennään mahdollisesti ensi viikolla uudestaan, jännä nähä mitä vedestä sillä kertaa löytyy ja mitä väriskaaloja käydään läpi. Tää oli taas hyvä motivaattori noin pääsiäisen mässäilyn jälkeen mennä takas ruotuun ja syödä ja juoda enemmän vihreetä jotta kropan puhdistuminen vielä tehostuis. Hoito vaikuttaa kuulemma vielä kolme päivää hoidon jälkeen ja voi tulla esim väsymystä, mutta toisaalta olon voi tuntea myös virkeämmäksi, ulosteet ja virtsat voi olla omituisia (?) ja ylipäätään kannattaa juoda paljon hoitopäivänä kun kuonat puhdistuu. Jee tullaan puhtaiksi ja virkeiksi! Aurinkoista viikkoa kaikille! (ps. Ps:n omistajat saaneet tänään pojan, propsit niille viidennestä mukulasta, rakkaus on todellakin rajaton <3)



perjantai 22. huhtikuuta 2011

Mikä on minun (ja sinun) elämän todellinen tarkoitus?

Tähän harjoitukseen törmäsin steve pavlinan sivuilla ja päätin tehdä sen koska oloni on ollut viime aikoina hyvin ailahtelevainen ja tarkoitukseton. Kyseessä on siis hyvin yksinkertainen harjoitus jonka tarkotuksena on selvittää oman elämän tarkoitus. Paperinpalalle tai tietokoneen muistioon kirjotetaan otsikoksi: Mikä on minun elämäni todellinen tarkoitus jonka perään kirjotetaan niin kauan eri tarkotuksia kunnes alkaa itkemään.Minulla kesti puoltoista tuntia ennen kuin aloin itkemään enkä siltikään ole ihan varma tuosta vastauksesta. Päätin kuitenkin julkasta kaikki kirjottamani tarkotukset joita tuli yli sata yhteensä ennen kuin kolahti. Päätin toistaa tämän harjoituksen pian jotta saan vielä varmuuden lopullisesta tarkoituksesta. Tehdessäni testiä vaivuin sellaiseen ihanaan meditaitiviseen tilaan jossa vastaukset alkoivat pulpahdella mieleen. Se tapahtui kyllä melko lopussa ja viimeiset vastaukset  tulivat todella takellellen ja hitaasti tietokoneen ruudulle. Katso täältä varsinainen sivusto jolta harjoituksen löysin.


Tässä siis omat tuloskeni:

1.Olla onnellinen, merkityksellinen ja vapaa
2.Saada aikaan jotain merkityksellistä
3.auttaa ihmisiä tulemaan onnelliseksi, terveiksi, tietoisiksi
4.pelastaa maailma
5.kehittyä mahdollisimman paljon
6.tehdä juuri sitä mitä haluan ilman rajoituksia
7.nauttia joka hetkestä
8.arvostaa muita ja kunnioittaa muita ja luontoa ja maata ja eläimiä
9.vapautua vääristä asenteista, luuloista ja uskomuksista
10.tai ei vääristä vaan vääristyneistä
11.olla vain oma itseni
12.olla terve onnellinen vapaa
13tehdä juuri niitä asioita mitä oikeasti haluan
14.olla minulle tärkeiden ja läheisten ihmisten kanssa
15olla aito ja oikea
16tuntea aidosti ja avoimesti kaikki tunteet
17tuntea voimakkaasti ja aidosti myös negatiiviset tunteet
18antaa tunteitten tulla eikä sulkea niitä pois
19olla ystävällinen muille.
20lisääntyä?
21ravistella ihmisiä
22järkyttää ihmisiä
23herättää ihmisiä
24kyseenalaistaa kaikki¨
25antaa itsestäni niin paljon kun suinkin voin
26olla avoin
27ärsyttää ihmisiä
28sanoa juuri sitä mitä ajattelen
29puhua asoista niiden oikeilla nimillä
30auttaa ihmisiä omalla toiminnalla niin että siit on oikeasti apua
31. vaikuttaa ihmisiin innostavasti
32 vaikuttaa ihmisiin positiivisesti
33 löytää ihmisille tarj´koitus elää
34 lopettaa kaikki kauheudet maailmassa
35 löytää koko ajan uusia ilom aiheita
36 antaa niin paljon kuin mahdollista, mutta ei tavaraa tai rahaa
37 opettaa ihmisiä elämään
38 syntyä uudelleen t äydellisenä ihmisenä
39 antaa kaikille anteeksi omassa mielssäni
40 unohtaa kaikki kauna
41 herätä todellisuuteen
42 nauttia kaikesta ympärillä olevasta ja tapahtuvasta
43 oppia jatkuvasti uusia asioita
44 olla eriitäin avoin uusille asioille ja olla kiinnostunut kaikesta
45 olla kiinnostunut ihmisistä
46 olla kinnostunut ihmisten ongelmista
47 ratkaista ongelmia
48 ratkaista muiden ihmisten ongelmia
49 auttaa ihmisiä niin paljon kuin mahdollista
50 olla tietoinen itsestäni
51 olla tietoinen uýmpäristöstäni
52 olla tietoinen ajatuksistani
53 olla tietoinen egostani
54 olla tietoinen haluostani, toiveistani intohimoistani ja heikkoiksistani¨
55 kääntää heikkoudet vahvuudeksi
56 kääntää negatiivisrn positiiviseksi
57 oivaltaa elämän ihanuus ja loistokkuus
58 olla tietoinen muista ihmisistä
59 olla sosiaalinen ja ystävällinen
60 hyväksyä oma itsensä
61 sopeutua itseensä
62 muuttua jatkuvasti
63 kehittyä jatkuvasti
64 ymmärtää
65 ymmaärtää ja kunnoittaa
66 ymmärtää ja neuvoa pehmeästi
67 ymmärtää ja herätellä
68 kuunnella muita
69 päästä turhien asioiden yläpuolelle
70 ymmärtää ihmisiä
71 ymmärtää oma pienuus ja suuruus
72 vaikuttaa muihin ihmisiin voimakkaasti
73 auttaa muita niin paljon kuin mahdollista
74 päästä eroon kaikista estoista ilman päihteit' mutta säilyttää tietynlainen arvokkuus
75 olla rohkea
76 antaa itseni julki ja alttiiksi
77 aiheuttaa ihmetystä ja hämmennystä
78 herättää ajatuksia
79 olla täysin pelkoa vailla
80 tulla täysin tietoiseksi
81 lopettaa eläinten ja ihmisten kärsimykset
82 saada niin paljon iloa elämään kuin mahdollista
83 olla avoimesti itsekäs oman edun tavoittelija
84 olla sinut itseni kanssa
85 tuntea itseni
86 saada aikaiseksi paljon hyvää
87 auttaa ihmisiä
88 Huolehtia itsestni niin hyvin kuin mahdollista
89 olla parhaana esimerkkinä
90 tarjota vain parasta itsestäni muille
91 auttaa ihmisiä oivaltamaan että on olemassa toinen, parempi vaihtoehto
92 auttaa ihmisiä oivaltamaan että elämä on helppoa
93 auttaa ihmisiä näkemää , todella  näkemään elämän ihanuuus
94 auttaa ihmisiä oivaltamaan mikä elämässä on todella tärkeää ja mikä toissijaista
95 tarttua toimeen
96 toimia eikä miettiä liikaa
97 luottaa
98 elää tietoisesti rakkaudentäyttämää elämää avaten silmiiä ja pursuten iloa halua ja intohimoa
99 elää tietoisesti avoimesti
100 rakastaa avoimesti
101 elää rakkaudentäyteistä tietoista elämää auttaen muita löytämään saman rakkauden
102 elää tietoista rakkaudentäyteistä harmonista elämää
103 elää tietoisessa rakkaudentäyttämässä harmoniassa avaten tahattomasti kanssaihmisten silmiä tähän olemisen tilaan

Jossain 91 kohalla aloin tihrustaa mutta todella aion tehdä tämän pian uudelleen ihan vain varmistaakseni ettei se nyt ollutkaan se pinnallinen ego joka tämän listan laati. Testatkaa ihmeessä ite tätä jos kiinnosuitte, oli aika valaseva kokemus kaikkinensa

torstai 21. huhtikuuta 2011

Miksi perussuomalaiset "voittivat" vaalit?

Ihmiset selvästikkin kaipaavat muutosta. Harva kuitenkaan on valmis muuttumaan itse tai ymmärtää muutoksen lähtevän vain suurista kokonaisuuksista. Totuus on kuitenkin se että muuttumalla itse muuttuu myös ympäristö. Muutos lähtee pienistä teoista. Kaikista suurin valta vaikuttaa omaan elämäämme on meillä itsellä, omilla valinnoilla ja teoilla ja ennen kaikkea ajatuksilla. Miksi asettaa muita ihmisiä kertomaan meille kuinka meidän tulisi elää ja millä säännöillä? Minusta jokainen ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykeneväinen määrittämään ihan itse mikä on oikein ja mikä väärin. Jokaisella meillä on omatunto jos me vain pysähtyisimme kuuntelemaan sen ääntä, ja tunnustelemaan tekojemme aiheuttamia tuntemuksia, jos tunteet ovat hyviä, tekokin oli hyvä, jos huonoja, tiedämme, että teko oli jossain määrin väärä. Miten paljon energiaa vapautuisi kun tämän turhan äänestys-vaali-hässäkän korvaisi jollain muulla nykyaikaisemmalla systeemillä, tai poistaisi kokonaan. Jopa mietittiin sellaista vaihtoehtoa että jokainen saisi itse vaikuttaa omalla äänellä suoraan päätöksentekoon ilman kansanedustajia ja muita turhia välikäsiä. En osaa sanoa miten toimisi käytännössä mutta onpahan tuollainenkin ajatusheitetty ilmaan.

Itse en ole koskaan äänestänyt. Olen kuullut että nukkuvien puolue on se joka on tyytyväinen asioihin niinkuin ne ovat, ja tavallaan olenkin. Ei minua kíinnosta korruptoitunut politiikka vaalirahasotkuineen ja draamoineen, en anna niiden vaikuttaa minuun, on ehkä paljon hauskempaaki tekemistä... Sitä paitsi koen että äänestämättä jättäminen on eräänlaista äänestämistä. En jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan mutten myöskään halua tukea jotain sellaista mihin en usko tai mikä ei mielestäni toimi. Välinpitämättömyys on siis eräänlainen keino mielestäni tuoda omaa kantaa julki. Mitä enemmän johonkin asiaan kiinnittää huomiota tai taistelee vastaan, sitä enemmän kyseinen asia saa energiaa ja kasvaa. Siksi olenkin päättänyt ottaa tämän välinpitämättömän kannan, koska myöntäkää pois; vaikka olemme olevinamme hyvinvointivaltio, ei meillä suurimmalla osalla ole todellakaan hyvä olla. Ja siksi perussuomalaiset voittivat vaalit.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Mahlan juoksutusta, italialaista raakaruokailua ja ihanaa ite puristettua luomuappelsiinimehua!!!

Muun muassa näillä on fiilistelty viimeisinä parina päivänä:

Tuli niin Hirvee Himo (huom isolla hoolla) ite puristettuun jääkylmään appelsiinimehuun että päätettiin tehdä tuollaiset ihanat tropiikkipillidrinksut, tietysti luomuappelsiineista, niitä oli tänään punnitse ja säästä-kaupassa. Ei tarvii lähtee ulkomaille lomailee että voi juoda jääjuomaa pillillä, ja ah että oli ihanaa!
 Sunnuntaina käytiin vähän salaa porailee lähimetässä koivua (ettehän kerro kellekkään??) että saatas maistella vähän ite juoksutettuua mahlaa. Makeaahan se on ja tietenkin erittäin terveellistä. Tää puuha on myös hauskaa ja erilaista! Taitaa olla vaan mahlanjuoksutukset aika viimesillään koska meijän pulloon oli aika nihkeesti tullu mahlaa yön aikana, mut saatiinpahan ainakin maistiaiset, ja ens vuonna uusiks ja herätään sitten tähänki uuteen asiaan ajoissa. Mm. näitä ravintoaineita löytyy makiasta mahlasta: fruktoosia, glukoosia, hedelmähappoa, aminohappoja, C-vitamiinia, kaliuma, kalsiumia, fosforia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, natriumia ja rautaa.

Launatai-iltana oltiin jälleen Shasassa ottamassa oppia kahdelta huippukokilta; kuinka valmistaa raakaruokaa italialaisittain. Oli ihan huippuhauska ja inspiroiva ilta, heti alettiin suunnitella omaa Italialaista iltaa kera raakapitsan, bolognesen ja ihanan kookosappelsiinijäätelön! Samana iltana sain muuten kohutulta hörhösalkkaritähdeltä velaksi jääneet huippukaakaonibsit ja jauheet. Kuka sano että terveellinen ruoka olis pahaa tai että terveelliset elämäntavat olis tylsiä? Nimenomaan päin vastoin, kaavoihin kangistuminen ja aina saman vehnämössön syöminenhän se vasta tylsää onkin. Että don't be boring, instead, bite a carrot!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen videoblogi: maadoitusliekitystä!!




Ja aivan todella ammattimainen lopetus!! Vaikka koko video meniki ihan täysin spontaanisti mitään miettimättä, mutta oon huomannu ettei kannata liikaa suunnitella näitä, ei tuu silleen hyviä ja aitoja videoita :) pitäkää hauskaa ja naurakaa mulle!!! <3

Tässä vielä pari linkkiä:

http://www.sahkoailmassa.fi/
http://www.armekaengineering.com/esd/tuotteet/henkilomaadoitus/
www.earthing.com (tuolta tilasin itelleni maadoituslakanan ja maton tietokoneelle)

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vain parasta parhaille



Ihana auringonpaiste ja mä joudun kökkimään täällä päivystämässä. Sisällä. Onneks on edes isot ikkunat mistä voi fiilistellä valoa ja lämpöä.

Jotenki mä kuvittelin että saisin mun työstä mielekästä keskittymällä niihin mulle tärkeisiin asioihin eli miten nyt voin kauneudenhoitoalalla sitä toteuttaa; vaihdoin luomukosmetiikkaan ja se on ollu kivaa. Ihmiset on ottanu tosi hyvin vastaan ja suurin osa ollukki tosi innoissaan. Mäki oon innoissani sillon ku saan kertoa siitä sellaiselle joka on aidosti kiinnostunut ja innokas kokeilemaan ja kuulemaan lisää. Aika harvoin ihmiset loppujen lopuksi vaivautuvat moíseen, jolloin minulla tulee tunne että tuputan tietouttani täysin väärään paikkaan ja energiaa tuhlaantuu huimia määriä.

Siksi ymmärrän Olli Postia täysin. Olli laittoi pystyyn maksullisen blogin jonka seuraajat saavat lukea kaikki Ollin parhaimmat jutut ja ideat, varsinainen VIP-blogi. Varmasti huippusiistiä kirjottaa vain rajtulle, oikeasti kiinnostuneelle joukolle parhaimpia juttuja. Ihan unelmahommaa. Näin tarkemmin ajateltuna, en itekkään mitään muuta mieluiten tekisi kun kirjottelisi valikoidulle joukolle ajatuksiani. Ihmettelin kun blogiini alkoi tulla eilisen päivän aikana hirmusesti lukijoita eräiden huippublogaajien kautta, että mistä tämä ahdistus johtuu. Sitten tajusin että mikä mättää.

Kun aloitin kirjottelemaan tätä blogia, huomasin että mitä enemmän blogissani oli kävijäkuntaa, sen siistimmältä tuntu. Nyt kun kävijämäärät lähes nelinkertaistu (ainakin eilen) alkoi ahdistaa. Mitä jos ne ei tykkää? oli kysymys joka heräsi ensimmäisenä. Lopulta tajusin etten haluakkaan kaikkien tykkäävän minusta. Mitä sillä oikeasti on väliä mitä muut ajattelee? Tärkeintä mun mielestä onki herättää edes jonkinlaisia tunteita ihmisissä. Useimmiten kuitenkin negatiiviset ajatukset ja tunteet ihmisissä ovat vain heijastumia heidän omasta sisimmästään (kuten eilen niin huipusti yhden uuden ystävän kanssa keskusteltiin <3) joka tarkoittaa siis sitä että sillä ihmisellä ei ole kaikki hyvin. Pelko, viha ja muut negatiiviset ajatukset ja tunteet johtuvat siis täysin omasta mielestä, ei ulkopuolisesta tekijästä.

Siksi uskonkin että blogiani jäävät lukemaan ne aidoimmat ja huipuimmat tyypit, tai sitten heistä vähintäänkin tulee niitä huipputyyppejä. Vaikka kävijämäärät hipoisivatkin kattoa, ei sillä ole enää merkitystä, ainoastaan sillä että juuri ne oikeat ihmiset löytää minut ja blogini ja saavat apua ja ymmärtävät jakaa sitä mikä on heitä auttanut, mikä ikinä se onkaan. Minua auttaa se tieto että saan jakaa näitä asioita teidän kanssa ja opetella avoimuutta ja ihmisten auttamista tätä kautta. Ajatusten konkreettinen kirjoittaminen on toiminut myös erinomaisena terapiana ja tavallaan buusterina, tuntuu että saan vieläkin enemmän aikaiseksi juuri niitä asioita mitä haluankin saada aikaiseksi.

Rakkauden taajuudella seikkaillaan edelleen, spread the love <3

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Luopumisen tuskaako?

Miten voisin kuvailla sitä vapautumisen tunnetta jonka saan jokaisen hintalapun kiinnittämisen jälkeen? Mitä enemmän sitä teen sen enemmän jään siihen koukkuun. Kirppispöydän varaaminen oli tähän elämäntilanteeseen parasta, koska nyt saan luopua kaikesta siitä turhasta tavarasta, painolastista joka on hyvin pitkälti ollu myös henkinen taakka harteilla. En tiedä onko se ongelma jos jää luopumiseen ja antamiseen koukkuun. Tuntuisi pikemminkin siltä että se on se nykypäivän juttu eikä niin kulunut omistaminen ja tavaran keräily. Mitä enemmästä luovun, sitä enemmästä haluan luopua ja antaa muille. Miten huikea olo siitä tulee!!

Jatkuva muutos on takuuvarma keino menestykselle ja vapautumiselle. Mitä enemmän jää kiinni vanhoihin rutiineihin ja pinttyneihin tapoihin sen varmempi on hidas ja tuskallinen kuolema, sisäisen rappeutumisen ja lahoamisen, tunneköyhyyden, katkeroitumisen siivittämänä. Kun elää joka päivän täysillä avoimesti fiilistellen kaikkea mikä itsestä tuntuu hyvältä ei kuolemalla enää olekkaan niin suurta merkitystä, varsinkin jos on ymmärtänyt sen täysin luonnolliseksi asiaksi eikä suinkaan välttämättä surulliseksi tapahtumaksi vaan pikemminkin uuden aluksi. Itselläni muutos on tullut hyvin hitaasti ainakin alkuun, mutta nykyään tuntuu että jotkin energiat työntävät sisäistä muutosta minussa todella nopeasti eteenpäin eikä sitä voi pysäyttää, enkä haluaisikaan. Joka päivä opin uutta itsestäni ja kehityn. Joka päivä tiedostan enemmän ja enemmän asoita ympärilläni ja itsessäni ja saan rohkeutta lisää. Ja joka päivä olen entistä vapaampi entisistä ajatusmalleista ja asenteista. Avoimuus on tehnyt minusta iloisen, nauravaisen ja lämpimän ihmisen joka olen aina halunnutkin olla eikä mikään voi enää mua pysäyttää <3


Anna niin paljon sydämiä toisille kuin pystyt, spread the love <3 se on ilmaista!!

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Mun elämä on kuin elokuvaa!!

Tänään on ollu taas yks siisteimmistä päivistä ever! Vaikka mulla olikin iso dilemma aikasemmin että lähenkö Tampereelle suklaabileisiin vai fiilistelenkö himassa tätä mahtavaa olotilaa sekin ratkes kuin itsestään kun ei ollut muita halukkaita lähtijöitä ja olin itekki vähän kahen vaiheilla että mennäkkö vai ei mutta tulin siihen lopputulokseen että näitä bileitä tulee lisää eikä kaikissa mahdollisissa suklaafiilistelykemuissa vaan ehdi käydä. Mitä niin siistiä mulle sitten tänään on käyny?

Heti aamulla herättyäni sain merkillisen puhelun. Yks osa tätä mun elämäntapamuutosta on puhdistautua kaikesta turhasta niinpä oon alkanu myymään kaikkea turhaa pois nurkista pyörimästä, kuten jäätelökoneen jota oon ehkä kaks kertaa käyttäny. Kävikin niin että huutonetissä sen voitti foodiskenen yks kova nimi ja myös salkkareissa Nikoa näyttelevä Lari. Ei, en katso salkkareita, on nykyään aika paljon merkityksellisempää tekemistä (kun en edes omista televisiota, how weird is that??) mutta sen verran tiedän kuitenkin. Sain siis puhelun häneltä. Lari sattui juurikin olemaan Hyvinkäällä ja sovittiin että hän tulee koneen hakemaan parin tunnin päästä. Mä hypin ilosta. Siis foodiskenen huippunimi (salkkareissa näyttely ei tee muhun juurikaan vaikutusta) on tulossa mun luo, tänään, kohta, wouuu! On ollu koko viikon niin hyvät ja harmoniset fiilikset että uskon että se vaan vetää lisää harmoniaa ja huippufiiliksiä mun luo, vetovoiman laki you see :) Ei siis ollu sattumaa vaan todellaki Lari tuli kuin tilauksesta <3

Siinä sitten Larin saapuessa se ensinnäki fiilisteli meijän lähteen, että se on huippua, eikä vesijohtovesikään ollu hullumpaa kuulemma, ja oli löytäny pakuriaki Sveitsin mettästä samalla ku oli käyny lähteellä. Tehtiin siinä kaupat ja saatiin maistella vielä puhdistamon uutta huippukaakaoo Larilta. Lari oli matkalla juurikin näihin samaisiin suklaakemuihin jotka mä päätin skippaa, liekittämään jengiä ja fiilistelemään. Mulla on vahva tunne että me tullaan vielä Larin kanssa kohtaamaan ku näissä samoissa meinigeissä liikutaan. Aivan totaalisen huippumahtavaa.

Miten tommosen jälkeen päivä vois enää mennä mitenkään pieleen? Käytiin Hesassa Hakaniemen kauppahallissa ostamassa luomukasviksia ja varmaan viittä eri raakajuustoa joita maistellaan tänään. Oon pitkään haaveillu siitä kauppahallista eikä se todellakaan tuottanu mulle pettymystä. Kalaa, lihaa, juustoja, kasviksia, hedelmiä, kaikennäköstä tavaraa ja todella paljon luomua! Olin taivaassa. Ja oon edelleen <3 Sitten tuli nälkä. Kasvisravintola Silvoplee oli ihan tukossa, niinpä haettiin Ekolosta evästä ja mentiin fiilistelemään läheiselle kalliolle raakasuklaata, chijuomaa ja pähkinöitä. Ah ihanuutta. Kun pääsin kotiin kävin vielä fiilistelemässä ihanaa ilmaa ulkona kävelyllä vanhoilla kotinurkilla Veikkarissa ja otin juoksuspurtteja edelleen fiiliksen mukaan, puhdisti ajatuksia tehokkaasti. Eikä yhtään haitannu vaikka kengät kastu ihan läpimäriks.

Niinku yks tuttu multa kysy, mitä muuta mä oon puuhaillu ku tapaillu julkkiksia? Kaikkea siistiä ja ihanaa vaan enkä muuhun enää suostu! Pistäkää paremmaks! Nyt fiilistelemään juustoja ja nautiskelemaan loppuillasta. Nauttikaa tekin elämästä täysillä älkääkä antako minkään estää!

Ps. Varmasti keksit parempaaki tekemistä ku tän lukeminen, mee siis jo ja tee se hölmö!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kokeile jotain uutta: luomualusvaatteet!

Tiesittekö että rintaliivien käyttö saattaa lisätä riskiä sairastua rintasyöpään? Kattelin koku aika sitten Ollin blogista mielenkiintosen Daniel Vitaliksen videosarjan kuinka ennaltaehkästä rintasyöpä luonnonmukaisesti. Tämä herätti paljon ajatuksia esimerkiksi alusvaatteiden käytöstä. Danielin mukaan kaarituelliset rintaliivit yhdessä esimerkiksi huonon ravinnon, liikkumattomuuden ja deodorantin kanssa voivat laukaista syövän. Meillä kaikilla on elimistössä syöpäsoluja jotka aktivoituvat tietyissä epäedullisissa olosuhteissa. Tätä siis edesauttaa edellämainitut seikat. Jo pelkästään rintaliivien käytön vähentäminen pienensi todennäköisyyttä sairastua rintasyöpään huomattavasti. Rintojen tulisi siis saada olla mahdollisimman vapaat!

Löysin netistä kaupan jossa myydään luomupuuvillaisia alusvaatteita ja muitakin asusteita ja päätin kokeilla miltä ne tuntuu. Miksi siis luomupuuvillaa? Koska alusvaatteet osuvat suoraan ihoon, ja vielä niihin herkimpiin paikkoihin, tulisi materiaalin olla mahdollisimman myrkytön ja pikemminkin helliä ihoa ja tuntua muutenkin mahdollisimman mukavalta. Luomupuuvillan viljelyyn ei ole käytetty kemikaaleja mikä suojelee ei vain viljelijää myrkyltä vaan myös maaperää ja vaatteen käyttäjää. Lisäksi vaatteet ovat yleensä muutenkin hyvin laadukkaita ja kestäviä. Voi käyttää erittäin hyvällä omalla tunnolla! <3

Itse en henkilökohtaisesti käyttäisi alusvaatteita ja varsinkaan rintsikoita laisinkaan mutta olen vielä toistaiseksi ihmisten kanssa niin paljon tekemisissä että teen sen ihan kohteliaisuussyistä, vaikka olenkin pyrkinyt välttämään muiden miellyttämistä. Itseasiassa toivoisin että rintani olisivat niin pienet ettei niiden kanssa olisi tarvetta käyttää liivejä lainkaan. Tämäkin luomuvaihtoehto vaikutti siis lupaavalta ja täytyy kyllä sanoa että nämä liivit ovat todella mukavat vaikka tietty push-up-elementti uupuukin ;) Liivit ovat kaarituettomat ja saumattomat eikä niissä ole oikeastaan mitään toppausta. En osaa sanoa kuinka toimisi suurempirintaisella mutta uskallan epäillä että ei kovinkaan hyvin, tuki on melko minimaalinen. Tällaisille hernepusseille vallan mainiot :D Luulen että joudun luopumaan kaarituellisista liiveistä kokonaan jo ihan senki takia että ne vaan on niin epämukavat ja ahdistavat. Ehkä kesään mennessä rinnat olisivat pienentyneet niin paljon ettei tarttis käyttää ollenkaan jos mä oikein toivon? Viime aikoina on käyny kaikki toiveet toteen, ehkä siis tämäkin ;)

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kuinka vapauduin ruuan pauloista ja miten sinä teet sen!


Olen ollut ikuinen laihduttaja ja tiedän monen muun kärsineen/kärsivän samasta syndroomasta. Olen kokeillut lähes kaikkea: ananasdieetti, lentoemännän dieetti, atkinsin dieetti, lautasmallidieetti, laihdutuspillerit jne ja aina päädyin vellomaan syyllisyydentunnoissa kun sitten söin sen pullan tai karkin tai suklaan joka johti hirveään itseinhoon ja masennukseen.  Yleensä toteutin näitä kuureja salaa ja masennuksetkin ja itsensä piiskaamiset hoidin ihan itse oman pään sisällä (sieltähän ne on lähtenytkin?) Ja sitten seki vielä etten ole koskaan ollut edes läski! How foolish is that...?

Sitten tapahtui Antti Heikkilä. Satuin näkemään hänen haastattelun televisiossa sukulaisten luona 2010 keväällä ja innostuin todella hänen dieetistään. Hankin hänen kirjojaan, imin tietoa itseeni joka paikasta ja aloin noudattamaan hänen dieettiään (pellinki-dieetti) Aloin taas nauttimaan ruoasta ja paino tosiaan putosi! Jätin pois viljat, perunan, riisin ja sokerin ja korvasin ne kasviksilla ja oikeilla rasvoilla. Hairahduksia tuli edelleen, mutta ne eivät jääneet vaivaamaan, painokaan ei kylläkään enää pudonnut vaikka olisin halunnut. Kokeilin alkaa harrastamaan enemmän liikuntaa, ratsastusta, zumbaa, joogaa, lenkkeilyä, kotijumppaa ja olo koheni huomattavasti.

Ainoa ongelma oli että se kaikki alkoi tuntumaan pakkopullalta kun alun innostus ja hauskuuskin olivat jo haihtuneet. Tietoisuus ruokaan lisääntyi huomattavasti ja joogan avulla aloin huomata muutoksia psyykkisessä minässä. Rauhottuminen oli avannut tien pois pakosta ja oivalsin ettei minun tarvitsekaan tehdä mitään mitä en halua tai ei kiinnosta. Samaan aikaan sain kuuman vinkin asiakkaaltani oman tien kulkijasta Olli Postista ja hänen blogistaan. Olin aivan ällikällä lyöty ja hämmentynyt! Voiko parantumattomasta sairaudesta todella parantua ravinnon avulla? Toki olin lukenut sellaisesta mutta nyt sain lukea ja nähdä kuinka se oikeasti oli tapahtunut Ollille. Ja minkälaista elämää tämä ihminen vietti bloginsa perusteella! Halusin tietysti sitä samaa kamaa mitä se oli vetäny jos sillä meni tollaseen pilveen ;)

Ja taas imin tietoa. Nyt sitä oli netti pullollaan ja tuntui että aivot pursuaa ja pylly puutuu kun kaiket illat lueskelin aina vaan uutta tietoa millon mistäki superruoasta jolla oli sellasia ja sellasia vaikutuksia. Aloin testailla kaikkea: spirulinaa, afaa, macaa, tocotrienolsia, camucamua, raakakaakaoo jne ja elimistö oli aika kovilla. Siirryin pelkkään raakaruokaan pariksi viikoksi ja olo oli mitä mainioin, keveä ja silti energinen. Yhteys henkeen oli tuon kahden viikon aikana siihen asti vahvimmillaan. Söin paljon itse kasvattamaani ruokaa kuten ituja ja versoja ja jätin lihan ja maitotuotteet kokonaan pois.

Mutta sitten tuli taas ahdistus. Siis enkö mä saa enää ikinä syödä lihaa tai jotain ihanaa juustoa? Olenko murhaaja jos joskus syönkin pihvin? Pitäisikö minun tappaa itseni etten vaan kuormittaisi maapalloraukkaa enempää? Miten voin elää itseni kanssa jos broileria vielä tuotetaan ja turkiksia käytetään? Näin hieman kärjistäen :D Lopulta aikani näitä kysymyksiä päässäni pyöriteltyä annoin itselleni anteeksi. Yksinkertaisesti lopetin itseni tuomitsemisen ja annoin itselleni anteeksi. Toisin sanoen käänsin ajatukseni vain positiivisiin asioihin ja päätin unohtaa negatiiviset (kielletty sana mun positiivisessa blogissa btw :D) Kuuden päivän mehupaasto kirkasti mielen jälleen täysin uudelle tietoisuuden tasolle kun oivalsin miten pienellä loppujen lopuksi tulee toimeen ja miten vahva minun minä on, olla nyt syömättä monta päivää putkeen! Kaatoi monia raja-aitoja. Itseasiassa juuri paasto sai minulle sellaisen olon että pystyn ihan mihin vain jos niin päätän. Niin voimaannuttava ja spirituaalinen kokemus se oli.

Paastosta inspiroituneena hankin huippumehustimen Englannista jolla saa omat mehut aamulla ja töihin mukaan. Paljon menee myös erilaisia viher- ja kaakaopirtelöitä joita on älyttömän helppo ja hauska tehdä, säästää huomattavasti aikaa ruuanlaittoon verrattuna ja pirtelöön ja miksei mehuunkin voi laittaa mitä vaan tekee mieli tai sattuu kaaapissa olemaan. Saa näppärästi päivän kasvikset ja hedelmät juotavassa muodossa. Raakasuklaata menee myös päivittäin niin paljon kun tekee vaan mieli, samoin kun pähkinöitä ja siemeniä. Juustoa syön silloin tällöin ja yleensä se on roquefort-juustoa omenan ja päärynän kera ;) Liha ja maito ei ole pannassa mutta vältän niitä koska niistä tulee väsynyt, tukkoinen ja raskas olo, varsinkin lihasta.

Olen siis poiminut jokaisesta kokeilemastani dieetistä parhaat palat itselleni ja soveltanut niistä itselleni parhaiten sopivan elämäntavan. Ei ole olemassa yhtä ainoata ruokavaliota joka sopisi kaikille; ruokavalioita on juuri yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Siksi virallinen lautasmalli pissii vinoon ja pahemman kerran. Kokeile mistä ruoka-aineista sinä saat parhaimmat kiksit ja pilvet (mitä enemmän raakasuklaata, sen paremmat bileet) <3



maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kuinka saavuttaa taloudellinen riippumattomuus (ja samalla ikuinen onni)

1. Tiedä tarkalleen mitä haluat (jos et tiedä, selvitä se ensitilassa! Minulla kesti tämän oivaltaminen todella kauan) ja ryhdy tietoisesti tavoittelemaan sitä. Unohda ne asiat joita et halua ja ne jäävät automaattisesti pois elämästäsi. Keskity vain niihin mitä todella intohimoisesti haluat. Minä halusin pitkään laihtua, ja nyt olen laihtunut niin että vaatteet putoavat päältä syömällä itsetehtyä suklaata, (kyllä, tätä saa syödä niin paljon kun tekee mieli!!) mehuja ja pirtelöitä (ihan hyvissä lihoissa ollaan vielä), halusin vähentää töitä ja pitää enemmän hauskaa ja sekin on toteutunut. Halusin pitkään töihin Punnitse ja säästä-liikkeeseen ja sekin toteutui, voit siis todellakin saada kaiken mitä haluat kun todella tiedostat mitä haluat! Eikö olekin suuremmoista? <3

2. Panosta laatuun. Korvaa kaikki huonot asiat elämässäsi ei vain paremmilla vaan parhaimmilla vaihtoehdoilla. Ole valmis myös maksamaan laaadusta. Tämä pätee kaikkiin asioihin elämässä, jokaiseen elämänalaan. Laatuun panostaminen moninkertaistaa elämänlaadun. Tässä muutamia loistavia kirjoituksia laatutietoudesta ja itseensä panostamisesta; Jaken sivulta ja Markuksen loistavasta blogista
Esimerkkejä omasta elämästä:

-korvaa pulla esim luomuomenalla, margariini voilla, peruna salaatilla, sokeri luomulaatuisella hunajalla, fazerin sininen raakasuklaalla jne, lisää eimerkkejä voit lukea Ollin sivuilta. On Olli kirjottanut suuremmoisen ilmaisen opuksenkin viitaten tähän samaan aiheeseen ja koko elämänlaadun parantamiseen. Suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan!
-luovuin synteettisestä kosmetiikasta ja ryhdyin tekemään luomukosmetiikalla töitä koska haluan tarjota asiakkaille parempia ja laatutietoisempia vaihtoehtoja. Sen seurauksena varsinaisesta työnteostani  on tullut paljon palkitsevampaa ja hauskempaa koska saan tehdä jotain sellaista mihin itsekin uskon eikä jää olo että huijaisin ihmisiä. Lisäksi työ ei tunnu enää työltä vaan pikemminkin hauskalta ja haasteelliselta
-en katso ollenkaan tv:tä (en edes omista kyseistä laitetta, ole omistanut enää moneen kuukauteen) vaan lueskelen mieluummin vaikka Olli Postin blogia ja katson (joku innostava video) vain positiivisia vaikutteita. Television uutisissa on hyvin negatiivinen pelkoa ruokkiva sanoma ja turha on pelätä että jäisi jostain paitsi koska ihmiset ovat kovia puhumaan kaikenlaisista luonnonkatastrofeista sun muista. Sitä paitsi pelkästään tämä vapauttaa älyttömästi aikaa muuhun itsensä kehittämiseen.

3. Tee syvähengitysharjoituksia ja joogaa, näin saat yhteyden henkeen ja rauhoitut (meditaatio) Mielen hiljentäminen on vaikeaa mutta oleellista henkisen puhdistautumisen ja uusien oivalluksien syntymisen kannalta. Hengitellä voi esimerkiksi lueskellessa, kirjotellessa, unelmoidessa tai vaikkapa venytellä ja hengitellä saunassa, hoituu sitten samalla se fyysinen puhdistautuminen. Erittäin meditatiivista ja terapeuttista on alkaa kasvattamaan esimerkiksi oma ruokansa (vehnänoras, salaatti, yrtit, chili)

4. Älä pakota vaan kuuntele mielihalujasi, mitä tekee mieli tehdä juuri nyt. Pitkään toimin niinkuin minun odotettiin toimivan mutta vasta ihan hiljattain olen huomannut että parhaita tuloksia saa kun tekee asiat juuri silloin kun ne tuntuu parhaalta ja opettelee todella kuuntelemaan itseänsä. Mitään ei varsinaisesti tarvitse tehdä, ainakaan pakolla.

5. Ota itsellesi omaa aikaa ja opettele olemaan itseksesi, näin löydät ne aidot intohimon kohteet. Kun olet "pakotettu" kuuntelemaan omaa tyhjyyttäsi, etsit keinoja täyttää sitä tyhjyyttä. Minulle tämä tarkoittaa enemmän joogaa, enemmän tietoisuutta, enemmän unelmointia ja vähemmän stressiä.

Miltä kuulostaa? Ei vaikeaa eihän? Voin kokemuksesta kertoa että todellakin kannattaa kokeilla ainakin muutamia yllämainittuja juttuja, loput yleensä seuraa perässä. Itse aloitin ravinnolla ja joogalla ja nekin ovat hirmusestu kehittyneet mitä enemmän niihin on perehtynyt ja huomannut mitkä jutut toimii itellä parhaiten kokeilemalla. Mukavia ja virkistäviä kokeiluja ja haasteita voisi olla myös:

-ekokampaajalla käynti
-ekokaupassa asioiminen (Hyvinkään punnitse ja Säästä <3) asiakaspalvelu on hieman erilaista kun isoissa marketeissa, kun asiakkaan tarpeet otetaan oikeasti huomioon ja toteutetaan
-kävely tai pyöräily töihin mahdollisuuksien mukaan
-töiden vähentäminen (rahat riittää aivan varmasti)
-laittaa itse gourmetateria alusta loppuun
-erilaiset käsityöt kuten neulominen tai pienoismallit, piirtäminen, maalaaminen, laulaminen, jonkin soittimen soittaminen

Näillä ohjeilla on helppo aloittaa itse ja jatkaa mahdolliuuksien mukaan. Periaatteessa kaikilla meillä on samat mahdollisuudet toteuttaa unelmia, vain oman mielemme rajoittuneisuus estää meitä todella toteuttamasta niitä. Kun seuraat blogiani, saavutat onnen ja vapauden. Mitä tietoisemmaksi tulet, sen helpompaa nämä asiat on toteuttaa. Toimi siis aina tietoisesti ja kohti tietoisuutta itsestäsi, muista ihmisitä ja ympäristöstäsi ja saat huomata olevasi enemmän läsnä jokaisessa tilanteessa, ja kuten kliseisesti sanotaan, "tilanteen herra".

Tähän liittyviä kirjasuosituksia:

Tim Ferris: 4hour workweek ja 4HourBody
Anthony de Mello: Havahtuminen
Everett Bogue: Augmented Humanity





Parhaan kiitoksen tästä artikkelista saan jos jaat sitä niille joiden uskot olevan siitä kiinnostuneet. Kiitos siis tuhannesti <3

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Nyt väsyttää

Päätinpä vähän harjoitella kymmensormitaktiikkaa kun oon sitä koko päivän tollasella harjotteluohjelmalla testaillu että musta tulis oikein tehokas ja nopea kirjottaja ja että voisin oppia kirjottamaan yhtä nopeesti ku puhun (mahdotonta muuta worth a try) nyt on ollut jokseenki hidas ajatuksenjuoksu ja muutenki laiska olo, siis henkisesti laiska. Fyysisesti oon saanu paljonki aikaseks kun oon siivoillu ja lueskellu paljon tänään ja harjotellu kirjottamista mut tänään ei oo muuten ollukkaa yhtään sellanen olo et olis jaksanu muuten kirjottaa mitään tai toisin sanoen ei oo ollu tai tullu mitään hyviä blogausideoita. Mulla on niin hirvee into päästä eroon kaikista mun kamoista ja alkaa elää täysin tavaroista ja materiasta vapaata elämää että yritän tehdä kaikkeni että se olis mahdollista todella pian. Käytännössä oon nyt varannu kirppispöydän jolla aion myydä niin paljon turhaa tavaraa ku mahollista, mitä nyt kahessa viikossa ehtii ja loput annan kirjokaareen ilmasiks ja kavereille jotka haluaa. auto on työkaverilla koeajossa ja jos se ei sille kelpaa saan sen varmasti kesään mennessä myytyä, on niin hyväkuntoinen ja suhteellisen uus. Sitten kun on kamoista päästy eroon saa olla asunnon vuoro. Sitten alkaa vasta varsinainen seikkailu jota varten nyt harjotellaan. Haluan alkaa kirjottamaan enemmän ja niistä mulle tärkeistä asioista (vapaus, luonto, henkisyys ja niistä kumpuava terveys) enkä todellakaan aio tyytyä "tavalliseen" elämään jossa illat vietetään telkkarin ääressä maaten ja eläkkeellä sitten aletaan toteuttamaan niitä unelmia. Haluan elää elämää tässä ja nyt ilman velvollisuuksia ja stressiä. Joogaanki jää sitte enemmän aikaa. Mitään aikatauluja en ole vielä valmis asettamaan koska minulla on vakaa usko että tässä mielentilassa ja tällä tahdonvoimalla asiat hoituu juurikin niin ku niiiden pitääkin ilman turhaa yrittämistä ja painetta. Tällaisin miettein tänään luettuani tätä. Ensimmäiset 25 sivua on ilmasta luettavaa ja jos kiinostuu enemmän (suositten lukemaan) pitää vähän maksaa. ite ihan mielelläni tuen minimalistijoogia :)