Inspiroituneena Larin ja Pessin videosta päätin laittaa itsekin omat pakuri-inkivääri-yrttioluet käymään! Nyt porisee kymmenen litran kattila liedellä: lähdevettä, pakuria, lakritsinjuurta, nokkosta, nokkosenjuurta, tuoretta ja kuivattua inkivääriä (siis inkivääriolutta!!) inkkarisokeria ja mallasuutetta. Annetaan niiden nyt porista siinä rauhassa huomisiltaan ja sitten annetaan jäähtyä, laitetaan ämpäriin hiivan kanssa ja annetaan käydä noin viikko, jonka jälkeen pullotetaan ja annetaan olla pulloissa vielä pari viikkoa. Tästä syntyy siis lääkinnällistä olutta! Saas nähdä onnistuuko. Tarkotus ei oo tehdä mitenkään vahvaa siitä, lähinnä kokeilla onnistuuko ja minkä makusta tulee. Sitä paitsi tekee joskus saunan jälkeen mieli jotain kuplivaa ja kylmää, tää vois olla sit se tietosen ihmisen valinta. Tällasesta juomasta ei myöskään kuulemma tule krapulaa (varsinkin jos ottaa chlorellaa vielä ennen juominkeja). ite en oo pitkään aikaan kokenu tarvetta edes juoda itteeni humalaan asti, mieluummin nautiskelen luomupunaviiniä hyvän ruoan kanssa.
Oltiin eilen tutustumassa Jaakko Halmetojan uutukaiseen SmoothieStudioon, ja sain sieltä aivan tajuttoman hyvän pirtelön! Hillallle kiitos siitä! Tänä aamuna innostuin sitten töihin värkkäämään jotain samansuuntaista eli appelsiinisuklaapirtelöä. Laitoin mun versioon näitä aineksia:
Muutama cashewpähkinä
1 rkl chiasiemeniä
3 rkl Chocolate Bliss
1 rkl Rainforest Rush
tujaus chiliä
1 rkl kookosöljyä (kannattaa laittaa viimeiseksi)
1/2 tl vaniljajauhe
1 rkl mucuna
1 mitallinen Sun Warrior riisiprode
1 tl soijalesitiini (non-gmo)
2 kapselia Mushrex
1 rkl maca
Agavenektaria maun mukaan
5-10 tippaa appelsiiniöljyä
Lähdevettä tai maitoa silleen sopivasti (ite käytin vuohenmaitoa kun oli kaapissa)
Siis ihan törkeen hyvää <3 Suklaapirtelöviiksisiä päiviä kaikille!!
Kannustan ihmisiä kokeilemaan uusia juttuja ja löytämään itsestään puolia joiden ei tiennyt edes olevan olemassa elämällä itse elämää, josta olen aina haaveillut. Tämä tarkoittaa superterveyttä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Blogin tarkoitus on tarkastella ja jakaa kokemuksia kuinka tällaiseen elämään voidaan pyrkiä ja kuinka voi löytää todellisen itsensä.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
tiistai 9. elokuuta 2011
Kesälomailua!
Onpa vierähtänyt aikaa kun viimeksi oon kirjottanu! Muka ei kerkee vaikka ideoita pursuaa pää kaikilla niillä matkoilla mitä on tullu kesän aikana tehtyä. Enimmäkseen oon keskittyny viime aikoina oikeisiin suhteisiin ja tekemiseen, kuntoiluun, ruoanlaittoon ja vaan ihanaan olemiseen!
Löysin tällaisen sivuston oikeastaan jo viime sysksynä, jolloin ekan kerran kokeilin näitä tosi rankkoja, lyhyitä intervallitreenejä, jotka tehdään enimmäkseen oma paino vastuksena. Nyt innostuin hankkimaan myös sandbagin jolla saa harjotuksiin vähän lisävastusta jos haluaa. Tykkään kovasti tehdä näitä koska ohjelmat ovat lyhyitä ja tehokkaita eikä vie siis liikaa aikaa, ei tarvii mennä mihinkään saleille välttämättä jos ei halua, toisaalta harjotuksia voi tehdä vaikka mettäpolulla tai puistossa jos siltä tuntuu. Ja kolmenneks, sivuston seuraaminen on täysin ilmasta, tai perustuu vapaaehtoiseen maksusysteemiin. Pari kuukautta oon nyt jaksanu näiden kanssa aamusin ahertaa ja tuntuu hyvältä (ainaki ku on saanu treenin tehtyä) ja hyvä olo jatkuu koko päivän kun vielä syö kunnolla ja oikein. Tässä yks esimerkkitreeni. Tämän tein tänä aamuna, oli vaihteeksi vähän pidempi treeni ja ihanat olot sen jälkeen <3
http://www.bodyrock.tv/2011/07/06/cardio-legs-core-workout/
Joo, mä tiedän, Zuzanalla on silikonit ja puhetyyli ku suoraan James Bondista mut treenit on huippuja ja asenne tällä pariskunnalla kohillaan. Mun mielestä hyvä saavutus jos pystyy elättämään ittensä sillä mitä ite rakastaa tehdä ja nauttii siitä vielä täysin RINNOIN! (muahhaahaa) Sen huomaa kaikista videoista ja kirjotuksista. Motivoi itseäkin terveelliseen ja aktiiviseen elämäntyyliin. On meinaan tullu tässä kesällä kaikissa juhlissa ja reissuilla hieman herkuteltua.... siis ihan vähän vaan :D Oli maistettava italialaisia herkkuja (kohtuudella) kun siellä kävästiin: jäätelöä, pitsaa, pastaa, juustoja, viinejä... ah. Tässä hieman räpsyjä reissulta:
Huomenna on luvassa seuraavan reissun suunnittelua Jaakko Halmetojan Smoothie Studiolla Tampereella terveellisten herkkujen kera. New Yorkista löytyykin sitten tähän elämäntapaan monia ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja aktiviteetteja! Pyöräretki Central Parkiin, seikkailua metroissa, stand up-showt, elävä musiikki, auton vuokraus ja tietysti hyvin syöminen erittäin raa'asti kuuluis ainaki näillä näkymin alustaviin suunnitelmiin. Katotaan mitä muuta hauskaa huomenna kehitellään. Ei muuta ku ihanista ihaninta loppukesää kaikille, toivotaan että syksy olis pitkä ja lämmin <3

![]() |
| Roomasta löytyi kasvitieteellinen puutarha, ja meitsi oli ihan fiiliksissä :D |
| Mm. kaikenlaiset chilit löyty sieltä. |
| Muikea ilme eikä ihme. Rucolaa, tryffeleitä, kirsikkatomaattia, namnam. |
| Fransiskus Assisilaisen luostarilta. Se oli huikea paikka, rakennettu vuoren kylkeen. |
| Pääshän sitä kaupunkilomalla vähän aurinkoaki ottamaan... B) |
![]() |
| Colosseum ja me. Ei huono ollenkaan! |
![]() |
| Yhellä Rooman kaupungin silloista. Enemmän tykkäsin viettää aikaa siltojen alla :D |
![]() |
| Ensin pakollinen terveellinen osuus... |
![]() |
| ...ja sitten se ihana juustopitsa <3 |
![]() |
| Rooman pohjoispuolelta löyty mahtava puistoalue jonka puut olivat kaikki halaamisen arvoisia. Upeita! |
![]() |
| Kattokaa vaikka!! |
![]() |
| Espresso |
![]() |
| Yks monista suihkulähteistä. |
![]() |
| Näitä yritin välttää... |
![]() |
| ...siinä kuitenkaan onnistumatta! |
| Saatiin me oikeeta vuorilta virtaavaa lähdevettäki <3 |
| Voiko idyllisempää enää ollakkaa? Viikonlopun majapaikka oli pienessä vuoristokylässä <3 |
Huomenna on luvassa seuraavan reissun suunnittelua Jaakko Halmetojan Smoothie Studiolla Tampereella terveellisten herkkujen kera. New Yorkista löytyykin sitten tähän elämäntapaan monia ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja aktiviteetteja! Pyöräretki Central Parkiin, seikkailua metroissa, stand up-showt, elävä musiikki, auton vuokraus ja tietysti hyvin syöminen erittäin raa'asti kuuluis ainaki näillä näkymin alustaviin suunnitelmiin. Katotaan mitä muuta hauskaa huomenna kehitellään. Ei muuta ku ihanista ihaninta loppukesää kaikille, toivotaan että syksy olis pitkä ja lämmin <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)